User Settings
Open AccessBook

Ambiguity of Performance Management in the Fire Safety Policy of Finland

Anniina Autero-2012-12-09-Trepo - Institutional Repository of Tampere University

TL;DRAbstract

Muuttuvat tavoitteet, epätäydellinen informaatio, aikapaineet, epävarmuus ja vaihtuvat olosuhteet ovat julkisjohtajan arkipäivää. Näistä huolimatta julkisjohtaja on vastuussa toiminnalla aikaansaaduista tuloksista ja vaikutuksista. Tuloksiin ja vaikutuksiin tähtäävää julkisjohtamisen mallia toimeenpannaan suomalaisessa valtionhallinnossa tulosjohtamisen ja tulosohjauksen keinoin. Toiminnalle on asetettu tulostavoitteet, joiden toteutumista mitataan, seurataan ja arvioidaan. Pyrkimyksenä on hyvä, koko yhteiskuntaan vaikuttava toiminta.\n\nAuteron väitöskirjatutkimuksessa tarkastellaan tätä tulosjohtamisen monitulkintaisuutta erityisesti paloturvallisuuspolitiikassa. Tutkimuksen kohteena ovat palokuolemat vuosina 2007 - 2010. Hätätilanteissa ja onnettomuuksissa valtionjohto on vastuussa toimenpiteistä, ihmishenkien pelastamisesta ja onnettomuuksien ehkäisemisestä. Samaan aikaan kolmannes kohtalokkaista tulipaloista aiheutui inhimillisestä virheestä. Miten hyviä tuloksia sitten saavutetaa

Chat with Paper

AI Agents for this Paper

Keywords

AmbiguityBusinessComputer science

Chat

Click to start Chat