Coping merikatastrofin yhteydessä suomalaisten laivatyöntekijöiden kertomana : ´Meri on suuri ja kaunis - sitä pitää kunnioittaa´
TL;DRAbstract
M/s Estonian uppoaminen Itämerellä 28.9.1994 oli poikkeuksellisen suuri merionnettomuus. Siinä menehtyi 852 henkilöä ja pelastui 137 henkilöä. Vainajista löydettiin 95 ja yhteensä 757 henkilöä jäi kateisiin. Onnettomuus vaati poikkeuksellisen mittavan pelastusoperaation, johon sisältyi myös psykologien valtakunnallisen valmiusryhmän toteuttama psykologinen katastrofi-interventio. Valmiusryhmän puitteissa toimi yli 40 psykologia, kahdeksan työtunnin mukaan laskien yhteensä 300 työpäivää. Ryhmä oli kouluttanut suuronnettomuuksien varalle ja ehtinyt toimia n. 1,5 vuotta ennen onnettomuutta. Ryhmän valmius ja sen toteuttama interventio oli ainutlaatuista maassamme ja myös kansainvälisesti. Tämän tutkimuksen tavoite on saada suomalaista tietoa coping-ilmiöstä todellisen katastrofin yhteydessä. Kohteena ovat pelastustyöhön ja psykologiseen interventioon osallistuneen laivan työntekijät.
Chat with Paper
AI Agents for this Paper

Keywords
Chat
Click to start Chat